Missä olemme kun olemme kotona?

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mikä tekee jostain paikasta kodin? Tai miten tuo sama kotoisuuden tunne voi herätä myös joidenkin ihmisten kanssa tai paikassa, jossa olet käymässä ensi kertaa?

Mikä on koti?

Kielitoimiston sanakirjan mukaan koti tarkoittaa vakinaista asuntoa, jossa asuu yksi tai useampi ihminen, yleensä perhe. Sillä voidaan kuitenkin viitata myös asuntoa laajempaan sijaintiin, esimerkiksi asuin- tai oleskelupaikkaan. Olennaista kodin määritelmässä on asunnon vakinaisuus.

Tämän päivän maailmassa vakinaisuuden määritelmä herättää kuitenkin kysymyksiä. Mitä on pysyvyys, jos reissaa eri puolilla maailmaa? Mitä on pysyvyys, jos ei oikeastaan asu missään vaan vaihtaa asuinpaikkaa tilanteen mukaan? Miten vakinaista on asuminen asunto- tai matkailuvaunussa tai veneessä? Entä missä oikeastaan asuu lapsi, jonka vanhemmat ovat eronneet ja joka asuu vuoroviikoin kummankin luona? Muitakin rajatapauksia löytyy. Missä on vaihto-oppilaan, lyhytaikaisella ulkomaantyökomennuksella olevan tai keikkatyön vuoksi maailmalla kiertävän koti?

Yhä useampi suomalainen asuu yhtä aikaa monessa paikassa. Ensisijainen koti voi olla yhdellä paikkakunnalla ja työn vuoksi toinen koti toisaalla. Pariskunta voi asua kahdessa osoitteessa, kodit eri paikkakunnilla. Joillakin perheillä voi myös olla ykköskoti kaupungissa ja niin sanottu kakkoskoti, esimerkiksi ympärivuotinen kesäasunto tai mökki, maaseudulla tai järven tai meren rannalla. Joillakin voi olla toinen koti jossain toisessa valtiossa: naapurimaassa, esimerkiksi Virossa, tai sitten kauempana, suotuisemmassa ilmastossa. Monet ovat asuneet jo vuosia Espanjassa tai Thaimassa, joko kokonaan tai osan vuodesta.

Vakinaisuus ei vielä tee asunnosta kotia sanan tunneperäisessä merkityksessä, kuten Minna Virtakangas Kotimaisten kielten keskuksen blogissa toteaa. Siihen tarvitaan jotain enemmän. Useimmiten kotoutuminen vaatii aikaa. Koti ei tunnu kodilta ennen kuin siihen on ennättänyt kiinnittyä.

Missä on koti?

Vanhan sanonnan mukaan koti on siellä, missä sydän on. Tämä on helppo tulkita kodin symboliseksi määritelmäksi, mutta toisaalta se on ymmärrettävissä myös kirjaimellisesti. Sydän sijaitsee kehossa ja keho asuu paikassa, jota nimitämme kodiksi. Jos koti on keho, paikka tuntuu kodilta, kun tunnemme olomme hyväksi kehossamme. Tämä edellyttää kodilta asioita, jotka vahvistavat hyvinvointiamme. Useimmiten kodin sydän -määritelmällä viitataan rakkaisiin ihmisiin. Tällöin kodilla tarkoitetaankin ihmisryhmää, ei niinkään fyysistä kotia.

Myös joku muu ihminen kuin perheenjäsen voi tuntua kuin kodilta. Tuo ihminen ehkä hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme, voimme luottaa häneen vaikeissakin tilanteissa ja kun vain ajattelemmekin häntä, on kuin hänen olemuksensa kutsuisi meitä luokseen. Tällä toiminnalla tuo ihminen synnyttää meissä tunteen, että hän on olemassa juuri meitä varten silloin, kun eniten tarvitsemme. Tunne tuon ajattelemamme ihmisen kotoisuudesta voi myös olla kuviteltua. Kyseessä voi olla yhtä lailla fiktiivinen hahmo. Mielikuvilla on voimaa muovata sitä, mitä tunnemme.

Jokin paikka voi tuntua kuin kodilta, vaikka se ei olisikaan koti. Voimme tuntea olomme kotoisaksi tunturin huipulla, meren rannalla tai mökkijärven laiturilla katsellessamme, kun sumu nousee vastarannalta ja peittää tienoon alleen. Voimme tuntea samaa metsässä, veneessä tai kivutessamme kivisen louhikon laelle. Silloinkin voimme olla kuin kotonamme, kun liikumme tai istumme paikallamme raitiovaunun kolistessa. Sama voi tapahtua puistossa, taidenäyttelyssä tai tanssiessamme yksin typötyhjällä kadulla. Vieraankin suurkaupungin kuhina voi olla jollekulle koti.

Kotonaan voi myös olla, kun on Matkalla. Väliaikainen koti voi olla Siperian-rataa kulkevan junan Hytti nro 6. Oikeastaan koti voi olla missä tahansa, vaikkapa Koti maailman laidalla. Palkittujen romaanien nimet kuvastavatkin hyvin sitä, miten moninaisiin paikkoihin ihminen voi kotiutua. Kodin ei siis tarvitse olla fyysinen paikka. Se voi olla ilmapiiri, kulttuuri tai tietynlainen miljöö, jossa tunnemme olevamme kotonamme.

Tuo tunne on kokemus siitä, että olemme osa paikkaa, jossa juuri sillä hetkellä olemme. Se on ikään kuin hetkellinen ja kokonaisvaltainen kokemus maailmasta sisätilana, jossa emme enää olekaan ulkopuolisia tarkkailijoita vaan johon kuulumme erottamattomasti. Olemme siis osa sitä. Runoilija Rainer Maria Rilke kutsuu tuota tilaa nimellä weltinnenraum. Suomeksi se kääntyy "maailman sisätilaksi".

Kirjailija Francesco Dimitrin mukaan pääsemme tuohon tilaan, kun keskitymme aistimaan tarkemmin. Kuuntelemaan, haistamaan, maistamaan ja koskettamaan, ei pelkästään katsomaan, mitä ympärillämme on. Kun kokemuksemme paikasta tällä tavalla virittyy yhtä aikaa kaikille aisteille, se vahvistuu.

Kun kiinnitämme enemmän huomiota aisteihimme, pääsemme syvempään yhteyteen sen maailman kanssa, jonka osa olemme. Kirjassaan That Sense of Wonder Dimitri peräänkuuluttaa hienovireisempää asennetta jokapäiväiseen elämään ja haastaa meitä puhaltamaan elämäämme edes hitusen ihmettä (engl. wonder), jotta hyvän olon tunteemme vahvistuisi.

Tutustu Maaretan uutuuskirjaan: Hyvän mielen koti
Kuva: Petra Veikkola