Eri mieltä olemisesta pitäisi tulla rakkauden symboli

Anarkia on järjestys. Se on yksinkertaisin teesi, miten vapautta voidaan kuvata. Asiat toimivat parhaiten vapaalta pohjalta, järjestelemättömän ja luontaisen järjestyksen mukaan. Sellaiselta pohjalta, jossa halu tehdä on kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävin voima. Ville Hytönen pohtii anarkismin luonnetta kirjassaan Grand Tour — Johdatus anarkistiseen vapauteen.

Asiat toimivat parhaiten vapaalta pohjalta

Asiat toimivat parhaiten ilman painostavia rakenteita, ilman tukahduttavaa byrokratiaa. Ilman jättimäisten yritysten tai korporaatioitten painostuskeinoja. Metsästäjäkeräilijän herkkyydellä. Vapaalla maalla ilman valtiota, ilman kolmikantaa, ilman pakottavia rakenteita.

Mutta anarkismikin on aatteellisena oppijärjestelmänä liian ankea. Kuten muutkin poliittiset liikkeet, se nojaa lopulta aina johtajaan, vaikka termi tarkoittaa esivallan puutetta. Anarkismi pitää kiinni valtarakenteista, vaikka nimellisesti pyrkii purkamaan niitä. Anarkistisissa ryhmissä hierarkiat vain peitetään opetellun kielirakenteen taakse. Johtaja on se, jolla on tapa fasilitoijana, keskustelun tulkitsijana. Rakenteena se ei ole niin kovinkaan kaukana oikeistopopulistisesta ohjatusta demokratiasta, jossa johtaja tulkitsee kansan tuntoja.

Ajattelun karsinoiminen ei ole vapaata

Ajattelen anarkismia pikemminkin poeettisena vierautena. Olen itse Viroon muuttanut siirtolainen, jonka koko olemassaolo hylkii valtarakenteita. Haluan tuoda koko maailmaan siirtolaisnäkökulman, läpitunkevan vierauden tunteen, jossa rakenteet hyljeksivät. Jossa on ponnisteltava voittaakseen esteensä. Niin omat kuin vieraatkin.

Anarkismi on liian ahdas ja konservatiivinen termi. Olen siis anarkisti, koska kiellän olevani sellainen. Ja toisaalta en ole, koska itseni määritteleminen olisi autoritaarista, lokeroivaa ja yksinkertaista. Ajattelun karsinoiminen ei ole vapaata.

Minusta tässä ei ole mitään epäselvää. Eri mieltä olemisesta pitäisi tulla rakkauden symboli. Toiselle ilmatilan antaminen ja kunnioittava kuuleminen rakentavat pitkospuut toisen luokse yli pellon tahi suon.

Ymmärrys vapaudesta ei kasva väittelemällä kotikorttelin kahvilassa, vaikka siltä saattaisi tuntuakin. Se vaatii jatkuvaa sietotilaa ja omien rajojen ylittämistä: vaikeiden teosten lukemista, matkustamista, omien käsitysten törmäyttämistä jatkuvasti uusien ja joskus vastenmielistenkin näkemysten kanssa. Se vaatii suurta humaanista hyväksymistä vastakkaisten mielipiteiden olemassaololle ja kykyä antautua myös rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Vapautta ei luoda nyrkillä vaan kädenojennuksella.



Tutustu Ville Hytösen kirjaan: Grand Tour - Johdatus anarkistiseen vapauteen