Henkistä hyvinvointia voi oppia

Kukaan ei halua voida huonosti. Kun ahdistaa, masentaa, uuvuttaa tai ihmissuhteet ovat solmussa, mikään ei olisi niin ihanaa kuin päästä eroon surkeasta olosta. Voi sitä helpotusta, kun riita saadaan selvitetyksi tai pelottava asia ratkeaa parhain päin! Mutta kohta kun tilanne on ohi, tulee vastaan toinen pulma, jota ei kurjuutensa keskellä ehkä muistanutkaan. Helpotuskin tuntuu tyhjältä ja ontolta, jos elämässä ei ole selkeää suuntaa.

Henkinen hyvinvointi on tosiaankin enemmän kuin pahan olon poissaoloa. Hyvinvointi tarkoittaa iloa, innokkuutta, kiinnostusta, uppoutumista ja tietoisuutta siitä, että on tekemässä jotain mielekästä ja että osaa sen mitä tekee. Hyvä olo on tunnetta, että on vahvasti elossa ja pystyy niin työssä kuin muussa elämässään käyttämään kykyjään tavalla, jota voi itse arvostaa. Hyvä olo onkin muiden asioiden sivutuote samaan tapaan kuin onnellisuus. Sitä ei voi ostaa, myydä eikä varmasti luvata, mutta sen edellytyksiä voi parantaa elämällä mielekästä elämää.

Elämä ei ole reilua, mutta elämisen taitoja voi silti harjoitella

Lähes kaikki henkiseen hyvinvointiin liittyvä on pohjimmaltaan useamman asian tuotosta. Maailmaan tullessamme meillä kaikilla ei ole tasaveroisia mahdollisuuksia. Elämä avautuu erilaisena sen mukaan, millaiseen perheeseen, talouden sykliin, yhteiskuntaan ja sosiaaliluokkaan synnymme. Elämä on erilaista miehille, naisille ja muunsukupuoliseksi itsensä huomaaville. Sairaan tai vammaisen elämä on erilaista kuin terveen. Ulkoisesti viehättävä ja norminmukainen ei aavista, millaisia haasteita normista poikkeava kohtaa. Ja siltikin vaikka kaikki näyttäisi päältä katsoen lupaavan helppoa ja mutkatonta elämää, esimerkiksi oman synnynnäisen herkkyyden tai ärhäkkyyden kanssa pärjäämisestä voi tulla koko elämää leimaava oppimisen tie.

Emme mahda paljonkaan sille, mitä olemme syntymässä saaneet. Ehdimme yleensä myös rakentaa oman tapamme selvitä elämässä ennen kuin olemme niin vanhoja, että meillä alkaa olla myös kykyä arvioida, mihin selviytymiskeinomme meidät lopulta vievät. Kuinkahan moni valitsisi edelleen esimerkiksi suorittamisen ja omien tuntemusten syrjään työntämisen pääasialliseksi selviytymiskeinokseen, jos tietäisi, millaiseen oirekirjoon se voi aikanaan johtaa ja miten vaikea näistä selviytymiskeinoista on irrottautua?

Ensimmäinen elämisen taitojen opiskelukierros tehdään sen ehdoilla, mitä näkymiä elämä lapsuudessa ja nuoruudessa tarjoaa. Suorittajaperheeseen syntyvä hyvin todennäköisesti suorittaa itsekin. Aikuisena avautuvat kuitenkin toisenlaiset mahdollisuudet harkita elämänvalintojamme tietoisesti aiemman kokemuksen pohjalta. Saamme yhä enemmän näkökulmaa siihen, millaisilla periaatteilla itse kukin ohjaamme elämäämme, mitä taitoja meillä jo on hallussa ja mitä vielä on tarpeen kehittää.

Hyvinvointia voi oppia

Huomattava osa hyvinvoinnistamme perustuukin kehitettävissä oleviin elämisen taitoihin. Näitä voi oppia, harjoitella ja kehittää niin pitkään kuin meissä henki pihisee, eikä se ole koskaan turhaa. Oman ajattelun ja tunne-elämän selkiytymiselle ei ole yläikärajaa. Voi olla, että ulkoiset ehdot eivät muutu sillä tavalla kuin toivoisi, mutta yhä kehittyvät elämisen taidot ja niiden mukana kasvava viisaus auttavat lopulta pääsemään juuri siihen, mitä me useimmat toivomme: omannäköiseen elämään.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, edessä häämöttävä umpikuja avaa usein oppimisen ja kehittymisen tien. Oppimisen tielle pääseminen ei kuitenkaan ole kriisin keskellä itsestään selvää, sillä yhtä hyvin voimme päätyä tarrautumaan vanhaan ja tuttuun, tehdä hätäratkaisuja tai lamaantua päättämättömyyteen ja odottaa, että muut ratkaisevat tilanteen puolestamme. Siksi on hyvä oppia jo rauhallisempana aikana ottamaan etäisyyttä itseen ja tarkastelemaan elämäänsä kuin lintuperspektiivistä. Lintuperspektiiviin pääseminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraavaksi havainnot on jäsennettävä ja asetettava laajempaan kehykseen. Miltä näyttää, ollaanko edelleen menossa hyvään suuntaan vai näkyykö edessä ongelmia? Lopulta mietitään keinoja suunnan korjaamiseen, jos tarvetta siihen ilmenee.

Tutustu Liisa Uusitalo-Arolan ja Katri Kannisen kirjaan: Terapian tarpeessa?